Artikkeli

Kesätöissä ALM Partnersilla – töihin on mukava tulla

Aikakin on kulunut todella nopeasti oppiessa uutta. Samalla myös vastuuni on kasvanut kaiken aikaa. Näin ollen töihin on mukava mennä aamuisin.

Tässä kirjoituksessa kerron hieman millaista kesätyöntekijänä oleminen on ollut ALM Partnersilla ensimmäisen kuukauden jälkeen. Nimeni on Henrik ja olen 22 vuotias opiskelija pääkaupunkiseudulta. Parhaillaan opiskelen Hankenilla pääaineena rahoitus. Olen lähestulkoon kandidaattitutkintoa vaille valmis kauppatieteiden kandidaatti ja tarkoitus olisi raahata tämä projekti maaliin ensi talveen mennessä.

Kesätöitä hakiessani olin kiinnostunut oppimaan uutta ja kehittymään, sekä löytämään työpaikan, mikä palvelisi myös pääaineessani oppimiani asioita. Sitten törmäsin ALM Partnersiin perheenjäseneni kautta. Selailtuani verkkosivuja hetken kiinnostuin välittömästi, varsinkin työnkuvasta, sekä luettuani muiden juuri aloittaneiden kirjoituksia, jossa he kuvailivat miten hyvin he ovat viihtyneet. Tämän jälkeen ei kestänyt kauankaan ennen kuin lähetin työhakemukseni menemään ja suurin piirtein viikko hakemuksen lähettämisestä oli jo sovittu työhaastattelu. Tämä kuvastaa erittäin hyvin ALM Partnersin joustavuutta – nimittäin heti työhaastattelua seuranneella viikolla lähdin kevääksi vaihtoon. Hakuprosessissa viestintä oli muutenkin nopeaa ja minua pidettiin ajantasalla.

Itse työhaastattelussa käytiin tietysti läpi osaamistani, mutta yllätyksekseni iso painoarvo haastattelussa oli myös siinä, mistä itse olen kiinnostunut ja mitä haluaisin oppia. Heti työhaastatteluni jälkeen minulle tarjottiin kesätöitä analyytikkotiimissä heti kun palaisin kotiin vaihdosta, mikä yllätti minut positiivisesti. Haastattelusta jäi tunne, että ALM Partnersilla pääsen todellakin kehittämään osaamistani ja oppimaan uutta sekä varsinkin tekemään monipuolista työtä. Pitkin kevättä minuun oltiin yhteydessä eri asioiden tiimoilta, jotta kesätyön aloitus olisi mahdollisimman mutkatonta. Tämä loi itselleni sellaisen kuvan, että minusta oltiin aidosti kiinnostuneita.

Heti ensimmäisestä päivästä alkaen on ollut laajasti koulutuksia eri muodoissa luennoista käytännön oppimisiin sekä harjoitustehtäviin. Koulutukset ovat laajalti koostuneet pankkien tuoton, taseen, varainhankinnan, likviditeetin ja riskienhallinnan ymmärtämisestä. Lisäksi on ollut koulutuksia tietokannoista, sekä analyysityökaluista ja niiden käsittelyyn liittyen.

Asioita mihin olen vaikuttunut täällä, on erittäin positiivinen työilmapiiri ja miten asiat tehdään tosissaan, mutta kuitenkin hyvällä huumorilla. Lisäksi näen työporukan erittäin osaavana ja innovatiivisena: halukkaana jatkuvasti kehittää toimintaa parempaan suuntaan. Myös apua löytyy aina tarvittaessa, jopa tiimin ulkopuolelta, mikä on loistava asia varsinkin juuri aloittaneelle. Muutenkin ihmisiä on täällä helppo lähestyä ja myös he ovat lähestyneet utelemalla asioita minusta, mikä on miellyttävää.

Vietettyäni täällä kuukauden olen viihtynyt erittäin hyvin. Aikakin on kulunut todella nopeasti oppiessa jatkuvasti uutta. Samalla myös vastuuni on kasvanut kaiken aikaa. Näin ollen on aidosti mukava mennä töihin aamuisin. Kesätöiden jälkeen jatkaisinkin mielelläni joskus tulevaisuudessa ALM Partnersilla.

Sanoisin että yrityksen yksi suurimmista vahvuuksista on työntekijöiden eriävät taustat, mikä tuo paljon monipuolisuutta organisaatiokulttuuriin. Siksi ei myöskään hakiessaan kannata rajata itseään pois oman koulutuksen tai alan työkokemuksen puutteen vuoksi. Minullakaan ei varsinaisesti ollut ennestään työkokemusta alalta tänne hakiessani. Kiinnostus finanssialaa kohtaan painaa eniten vaakakupissa.

Henrik, ALM Partners Trainee