Artikkeli

ALM Partnersin DPM Manager etenee vahvasti kohti tuotantokäyttöä – jo puoli tusinaa asiakastamme on vahvistanut tilauksen

ALM Partnersin tuoteperheeseen kuuluva DPM Manager on raportointityökalu, joka on kehitetty turvaamaan nykyaikainen ja tehokas viranomaisraportointi-prosessi asiakkaillemme nyt ja tulevaisuudessa. Luotettava, kotimainen työkalumme korvaa Finanssivalvonnan käytöstä poistuvan tiedonkeruusovelluksen alkuvaiheessa EBA:n DPM -mallissa olevien raporttien osalta. Myöhemmin tänä vuonna kattavuus laajenee EIOPA:n DPM-mallin raportteihin sekä eräisiin kansallisiin raportointeihin.

Vahva kehitystyömme ja luotettava maineemme suomalaisten pankkien keskuudessa on kantanut hedelmää: jo kolme asiakastamme on sopinut kanssamme DPM Managerin käyttöönotosta Fivan työkalun korvaajaksi ja kolme muuta ovat vahvistaneet tilauksen, joita muovaamme nyt virallisen sopimuksen muotoon. DPM Manager on herättänyt vahvaa kiinnostusta myös muissa pankeissa, vakuutusyhtiöissä sekä sijoituspalveluyrityksissä: saavutettavissa oleva tavoitteemme on saada DPM Managerin tyytyväisiksi käyttäjiksi vähintään 15 – 20 suomalaisen finanssisektorin toimijaa! Laaja asiakaskunta mahdollistaa tuotteen jatkuvan kehityksen sekä taloudellisten resurssien että erilaisten kehitysideoiden muodossa.

Vuosi 2022 on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle DPM Managerin osalta. Tuotteen kehityksestä vastaa ALM Partnersin DMP Manager -kehitystiimi, jota vetää Antti-Juhani Kaijanaho yhdessä muiden osaajiemme kanssa. Tiimi on kasvanut aiemmasta ja olemme kehittäneet palveluitamme erityisesti sen varmistamiseksi, että EIOPA:n DPM-malli saadaan toteutettua onnistuneesti syyskauden 2022 aikana.

Vuoden 2022 alussa DPM Managerin kehitystiimi on järjestänyt kaikille avoimia esittelyitä, jotka on toteutettu tiimin sprinttisyklin mukaisesti. Kymmenet osallistujat pankeista ja vakuutusyhtiöistä ovat osoittaneet kiinnostuksensa DPM Manageria kohtaan ja osallistuneet esittelyihin. Esittelyt ovat saatavilla myös tallenteina ja voit saada ne katsottavaksi ottamalla yhteyttä allekirjoittaneeseen. Seuraava tilaisuus järjestetään keskiviikkona 20.4.22 klo 12 – 13. Toivotamme sinut, hyvä lukija, lämpimästi tervetulleeksi.

DPM Manager otettiin ensimmäisen kerran tuotantokäyttöön keväällä 2021. Projektin tarkoituksena oli yhdessä asiakkaan kanssa eheyttää heidän COREP –tuotantoraportointiaan DPM Manageria hyödyntäen. Laajempaan asiakastestaukseen DPM Manager eteni vuoden 2021 lopussa, kun muutamat asiakkaamme testasivat tuotetta ajamalla työkalua komentoriviltä. Iloksemme voimme todeta, että DPM Manager on saatavilla testikäyttöön myös niille, jotka eivät halua avata PowerShelliä, vaan toteuttaa haluamansa toimenpiteet graafisen käyttöliittymän kautta. Olemme myös paketoineet työkalun näppärään asennuspakettiin, joka on helppo asentaa vain muutamalla klikkauksella. Työkaluna DPM Managerin käyttö on helppoa ja intuitiivista – siksi kutsummekin myös sinut mukaan testaamaan! Laitathan heti viestiä, jos haluat päästä kokeilemaan.

DPM Managerilla voit mm:

  • tallentaa tietokantaan kaikki nykyiset ja menneet DPM-raportit
  • tutkia ja korjata tietokantaan tallennettuja raportteja Excelissä, graafisessa käyttöliittymässä tai SQL-kyselyillä
  • ajaa raporteille validoinnit
    • EBA:n validointisääntöjen kattava tuki
    • EKP:n EGDQ-tarkastukset siltä osin, kuin ne eivät jo sisälly EBA:n validointisääntöihin ja ovat luonteeltaan automaattiseen käsittelyyn soveltuvia
  • tulostaa tietokantaan tallennetut raportit
    • helposti käsiteltävään CSV-muotoon
    • viranomaisvaatimukset (EBA Filing Rules ja Finanssivalvonnan konekielisen tiedonvälityksen ohje) täyttävään XBRL-muotoon
  • tehdä raportoiduista luvuista visuaalista analytiikkaa Power BI:lla tai muulla SQLite -kantaan kytkeytyvällä raportointivälineellä

DPM Manager mahdollistaa viranomaisraportointiprosessissa tärkeiden laadunvalvontaelementtien, regressiotestauksen ja kirjanpidon täsmäytysten automatisoinnin. Lisäksi tuotteen kehitysroadmapilla on jo huomioituna tarve luoda tuki pankin omien validointisääntöjen lisäämiselle osaksi DPM Managerin validointeja.

Tuetut raportointivaatimukset pankki- ja vakuutusalan DPM-raporttien osalta

DPM Manager tukee kaikkia Euroopan pankkiviranomaisen EBA:n DPM-mallissa kuvattuja raportteja vuoden 2014 COREP- ja FINREP-raporteista alkaen. EBA DPM 3.2 phase 1 (aineistopäivillä 30.6.2022-31.12.2022) voimassa olevat seuraavat vaatimukset ovat kaikki tuettuja: AE, COREP ALM, COREP FRTB, COREP LCR DA, COREP LE, COREP LR, COREP NSFR, COREP OF, COVID19, FINREP9, FP, GSII, IF ADHOC, IF CLASS2, IF CLASS3, IF GROUPTEST, IF TM, MREL DECISIONS, MREL TLAC, NOTIF IMPRACTICABILITY, PSD FRP, REM BM, REM HE, RESOL, SBP CR, SBP RM, SBPIMV.

Pankkien VIRATI -raportoinnin osalta olemme lisäksi sitoutuneet toteuttamaan tuen VIRATI -raporteille S, R, LTC, RA, VJ, KP, RVA ja RA. Lisäksi kehitysroadmapillamme on ESMA:n AIFMD -raportointi, mikäli sen osalta oleva asiakaskysyntä realisoituu tilaukseksi.

Vuoden 2022 jälkipuoliskon kehitysroadmapillamme on EIOPA:n DPM-mallin lisääminen DPM-Manageriin. Lisäämisen myötä Solvenssi 2 DPM -raportointien (AES, AFS, QES, QFS, AFG, ARG, QFC, QRC) prosessointi tulee onnistumaan DPM Managerilla yhtä jouhevasti kuin EBA:n raporttien osalta jo nykyisellään.

Vakuutusalan VIRATI -raportoinnin osalta selvitämme tilannetta kysynnän osalta ja harkitsemme sen pohjalta tuen lisäämistä vuoden 2023 kehitysroadmapille.

DPM Manager -tilauksen kiinteään kuukausihintaan sisältyy:

  • oikeus käyttää työkalua tilaajan omien viranomaisraporttien käsittelyyn tilaajan yksinomaisessa käytössä olevilla työasemilla ilman määrällisiä rajoitteita
  • koulutus loppukäyttäjille tilauksen alkaessa ja rajattu määrä käyttäjätukea kuukausittain
  • tuotteen ohjelmistopäivitykset (ei koske tilaajalle yksinoikeudella räätälöityjen ominaisuuksien päivitystä), mukaan lukien
  • uudet ominaisuudet, vikakorjaukset, tietoturvapäivitykset
  • viranomaisvaatimusten muutoksista johtuvat normaalit päivitykset

Kysy lisää omalta ALM Partners -kontaktiltasi tai Mikalta

(mika.mattila@almpartners.fi, 050 552 8882)