Artikkeli

ALM Partnersin vahvan kasvun ja uusien hankkeiden vuosi 2018

Kuluneen vuoden aikana ALM Partners jatkoi vahvaa kasvuaan ja saavutimme tavoitteemme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Vuoteen mahtui niin uusia asiakkaita kuin yhteistyön laajenemista vanhojen kumppaneidemme kanssa. Vuoden aikana loimme entistä parempia palvelukokonaisuuksia, mieleenpainuvia tapahtumia sekä avasimme haarakonttorin Tukholmaan.

Vuonna 2018 ALM Partners onnistui yhdessä asiakkaidensa kanssa erinomaisin tuloksin. Liiketoiminnan tavoitteellinen 15% kasvu saavutettiin ja myös ylitettiin selvästi, joka oli ansiota kovasta asiantuntijatyöstä yhdessä laajentuneen asiakaspohjamme kanssa. Vuoden aikana yhteistyömme Kuntarahoituksen kanssa kasvoi merkittävästi, samoin yhteistyö useiden muiden finanssitoimijoiden ja pankkien kanssa. Useat tarjoamamme tuoteratkaisut laajenivat ja kehittyivät entisestään, jotta myös tulevaisuudessa pystymme tarjoamaan moderneja ja toimivia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Toteutimme vuoden aikana useita onnistuneita hankkeita, muun muassa korkokatteen ja korkoriskien hallinnan, likviditeettihallinnan, pääomahallinnan, analytiikan (ml. AI), treasury-järjestelmien sekä finanssialan tiedonhallinnan ratkaisujen alueella.

Myös organisaation johto koki muutoksia, kun Aaro Mäkelä valittiin ALM Partnersin toimitusjohtajaksi 14.2.2018 alkaen. Aiemmin Aaro työskenteli ALM Partnersin operatiivisen toiminnan vastaavana varatoimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä vuosina 2011-2018. Jukka Sarkanen, joka toimi toimitusjohtajana vuosina 2011-2018, valittiin hallituksen puheenjohtajaksi helmikuussa 2018.

Vuoden aikana ALM Partnersin henkilöstömäärä kasvoi huomattavasti ja joulukuussa meitä olikin jo yli 60 asiantuntijaa tuottamassa pankki- ja finanssialan asiakkaillemme palveluita, sekä osallistumassa asiakkaidemme keskeisiin kehityshankkeisiin. Vuonna 2018 panostimme aivan uudella tavalla yrityksen HR-toimintoihin ja henkilöstön kehittämiseen tarjoamalla koulutuksia ja kursseja henkilöstölle sekä panostamalla aiempaa vahvemmin ratkaisu- ja tuotekehitykseen. Erityisesti trainee-ohjelmamme laajeni ja koulutimme useita uusia asiantuntijoita mukaan kasvavaan joukkoomme. Voimme olla tyytyväisiä onnistuneisiin rekrytointeihin ja innostavaan huippuasiantuntevaan työryhmäämme: meillä on työyhteisö, jossa viihdytään. Uusien työpaikkojen luominen, eettinen toiminta ja työhyvinvointi ovat tärkeitä teemoja ALM Partnersille ja tulevaisuudessa haluamme panostaa niihin vieläkin enemmän. Tätä varten vuoden aikana perustettiin oma yritysvastuun työryhmä, jonka tarkoituksena on kehittää yrityksen vastuullista toimintaa.

Vuoteen mahtui myös monta tapahtumaa, kuten jo perinteiksi muodostuneet Tasehallintaseminaari toukokuussa ja Ajankohtaispäivä, joka järjestettiin lokakuussa. Ajankohtaispäivässä oli jälleen puhumassa useita mielenkiintoisia asiantuntijoita ja osallistujamäärä oli ennätyksellinen 260 vierasta. Vuoden 2019 Ajankohtaispäivä onkin jo työn alla ja tapahtumasta odotetaan jälleen menestystä. Lisäksi syksyllä auennut haarakonttori Tukholmaan oli tärkeä osa ALM Partnersin kasvutarinaa Pohjoismaissa ja vuoden aikana kasvu Suomen ulkopuolella vahvistui entisestään.

Odotamme vuodelta 2019 jatkoa vakaalle ja kannattavalle kasvulle yhdessä uusien ja vanhojen asiakkaidemme kanssa. Tavoitteenamme on tuottaa vieläkin innovatiivisempia ja asiakkaitamme paremmin palvelevia ratkaisuja hyvällä hengellä toteutettuna. Asiakkaidemme sujuvampi arki on tavoitteemme myös vuonna 2019.

Kiitos hienosta vuodesta 2018 kaikille ALM Partnersin henkilöstölle, yhteistyökumppaneille ja asiakkaille. Onnistutaan yhdessä tänäkin vuonna!