Tommi Somersuo on aloittanut ALM Partners -konsernin teknologiajohtajana (Chief Technology Officer, CTO) ja johtoryhmän jäsenenä 26.10.2026. Hänen vastuulleen kuuluvat konsernin teknologiajohtaminen, sisäinen ICT eli tieto- ja viestintäteknologia sekä yhtiön tekoälystrategian kehittäminen ja käytännön toteuttaminen. Somersuo siirtyy ALM Partners -konserniin Solitalta, jossa hän on toiminut teknologiajohtajana. Viimeksi hänen tehtävänsä ovat painottuneet tekoälyyn konsernitasolla.
Nimitys tukee ALM Partnersin seuraavaa kasvuvaihetta, jossa teknologialla, tekoälyllä ja skaalautuvilla toimintamalleilla on entistä keskeisempi rooli. Finanssialan asiakkaiden kumppanina ALM Partnersille on tärkeää yhdistää teknologinen uudistuminen vahvaan tietoturvaan, vaatimustenmukaisuuteen ja asiakkaiden sääntelyvaatimusten ymmärtämiseen. Somersuo johtaa tätä kokonaisuutta konsernitasolla.
Teknologiajohtajan tehtävässä keskeisiä painopisteitä ovat yhteisten teknologia-alustojen ja toimintamallien kehittäminen, teknologiajohtamisen selkeyttäminen sekä tekoälyn hyödyntämisen systematisointi. Tavoitteena on myös vahvistaa teknologian roolia ALM Partnersin palveluiden tuotteistamisessa ja skaalautuvuudessa.
”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Tommin mukaan ALM Partnersin johtoryhmään. Teknologian ja tekoälyn merkitys kasvaa nopeasti sekä omassa toiminnassamme että asiakkaidemme liiketoiminnassa. Tommin tehtävänä on auttaa meitä rakentamaan entistä yhtenäisempää teknologista suuntaa koko konsernille ja varmistamaan, että pystymme hyödyntämään teknologiaa ja tekoälyä entistä tehokkaammin asiakkaidemme hyväksi”, sanoo ALM Partners -konsernin toimitusjohtaja Aaro Mäkelä.
Somersuo korostaa uudessa tehtävässään myös käytännönläheistä ja yhteistyöhön perustuvaa teknologiajohtamista.
”ALM Partnersissa kiinnostavaa on mahdollisuus yhdistää teknologia, tekoäly ja finanssialan syvällinen osaaminen. Ensimmäisessä vaiheessa haluan kuunnella liiketoimintojemme ja asiakkaidemme tarpeita sekä muodostaa yhdessä näkemyksen siitä, millä teknologisilla ratkaisuilla voimme parhaiten tukea yhtiön kasvua ja palvella asiakkaitamme. Tavoitteeni on, että oikea ja turvallinen tapa hyödyntää teknologiaa on koko organisaatiolle myös helpoin”, Somersuo sanoo.